Monday, October 3, 2011

Ciao!

Oon pitkän aikaa leikitelly mielessä ajatuksella laittaa oman blogi pystyyn, ja no tässä sitä nyt sitten ollaan. Kuukauden päivät oon pitäny tätä täällä netin ihmeellisessä maailmassa tyhjänä, koska en meinannu löytää sopivaa hetkee kirjottaa jotain järkevää näin alkuun. Tai mitään järkevää tästä ei varmaan tuu, mutta kai mun ajatuksena oli jakaa tässä vaan tän tarkotusta ja syitä miks mä tän halusin tehdä.


Vaatteet, muoti ja pukeutuminen on kiinnostanut mua jo pienestä pitäen. Oli jotenkin luontevaa ajatella, että työskentelisin vaatteiden parissa, mutta vasta pari vuotta sitten sain ajatuksen omasta vaatemallistosta. Vaatetusalan opinnot oli seuraava askel kohti omia polkujani. Koulu on ollu antosa ja paljon on tullu opittua. Materiaaleista on opittu paljon ja osaan itekkin kattoo entistä tarkemmin, mitä kaupoista ostan. Kaavotus ja ompelutaidot on tietysti myös karttunut, mutta en väittäs olevani erityis loistava kummassakaan. Mut nekin taidot kehittyy ajan kanssa, kun vaan jaksaa ahertaa.
Piirtäminen lukeutuu mun harrastuksiin ja koulun kautta siihenkin on tullu ihan toisenlaista intoo ja näkökulmaa. Erilaisia tekniikoita on opetettu ja ihmisen vartalon piirtäminenkin sujuu ilman mitään sen suurempia komplikaatioita. Vaikka joskus pää onkin helvetin iso tai jalat täysin muodottamat. Tekemällä oppii, ei voi oikein muuta sanoo, hah.


Koulussa on myös opittu kärsivällisyyttä. Siis jotain sellasta, mitä mä en henkilökohtasesti ole omistanu ennen. En sitten yhtään. Hermot menee edelleenkin jo pienimmästä vastoinkäymisestä.  Voisin väittää päästäväni miljoona kirosanaa päivän aikana, koska vituttaa kaavotus, ompelu tai joku pikkuseikka. Mut vaikka samaan aikaan mua vituttaa, niin mä voin rehellisesti sanoa, että mä rakastan sitä mitä teen. Se on niin täysin mun juttu, mutta vaikka paljon on jo nyt tehty, niin tosi paljon on vielä myös jäljellä.
Ja kun alussa sanoin, et haluisin kirjottaa ihan ensiks jotain järkevää. No eihän tossa mitään järkee ollu. Täyttä skeidaahan se oli, mutta no tällästä tää elämä nyt sattuu olemaan. Tosta toivottavasti voitte päätellä, että mä keskityn täällä vaan ja ainoastaan mun haaveisiin ja niiden toteuttamiseen. Mä en jää odottamaan, että jotain kivaa vaan sattuis tulemaan. Asioiden eteen pitää tehä töitä.

Että tällästä luvassa, siis tarkemmin sanottuna aatteita muotiteollisuudesta, inspiraation lähteitä, rumia itse piirtämiä kledjuja ja vähän kaikkee. Jes jes.

Translate

Hello! I created this blog to share my dreams to become a fashion designer. Okay, maybe not exactly a fashion designer but still a designer. And I already know that my english sucks so bad but I guess this is a good way to learn some more.

The XX - Shelter (Death To The Throne remix)


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

2 comments: